Onko Eemeli matkalla kohti olympialaisia?

Talven treenikausi – oivalluksia, kompastuksia ja pieniä voittoja

Talvi on aina ollut minulle enemmän kuin pelkkä "off-season". Se on aikaa, jolloin oikeasti rakennetaan – ei niinkään suorituksia varten, vaan ymmärrystä varten. Tänä talvena olen pysähtynyt monta kertaa saman ajatuksen äärelle: kyse ei ole siitä, mitä hevonen tekee, vaan siitä, mitä minä sille kerron.

Ja välillä siitä, mitä en osaa kertoa.

Kun mikään ei tunnu toimivan

On ollut päiviä, jolloin yksinkertainenkin asia – siirtyminen, taivutus tai suoruus – ei vain toimi. Aiemmin olisin ehkä yrittänyt enemmän, tehnyt vähän kovemmin, vaatinut selkeämpää reaktiota.

Tänä talvena olen yrittänyt tehdä toisin.

Olen pysähtynyt ja kysynyt itseltäni:

• oliko apu oikeasti selkeä?
• ajoitinko sen oikein?
• olinko itse tasapainossa vai häiritsinkö hevosta huomaamattani?

Ja rehellisesti… vastaus ei yleensä ole ollut itselleni kovin edullinen 😄

Mutta juuri niissä hetkissä oppiminen on tapahtunut.

Vähemmän tekemistä, enemmän ymmärtämistä

Yksi suurimmista oivalluksista on ollut tämä: vähemmän on oikeasti enemmän.

Kun olen vähentänyt apujen määrää ja keskittynyt niiden laatuun:

• hevonen on alkanut kuunnella herkemmin
• liikkeet ovat keventyneet
• yhteistyö on tuntunut enemmän keskustelulta kuin suorittamiselta

Se on myös ollut yllättävän vaikeaa. On paljon helpompaa tehdä lisää kuin tehdä vähemmän – mutta paremmin.

Hevonen peilaa kaiken

Talven aikana olen huomannut yhä selvemmin, miten tarkasti hevonen peilaa minua. Ei vain kehoa, vaan myös mielentilaa.

Jos kiirehdin, hevonen kiirehtii.
Jos jännitän, hevonen jännittyy.
Jos olen epävarma, hevonen kysyy enemmän – tai lakkaa vastaamasta.

Se on välillä turhauttavaa, mutta myös rehellistä. Hevonen ei valehtele.

Voima ei ratkaise epäselvyyttä

On ollut hetkiä, jolloin vanha ajatus hiipii mieleen: "tee vähän enemmän, että saat vastauksen".

Mutta joka kerta, kun olen siihen sortunut, lopputulos on ollut sama:

• hevonen ei ole ymmärtänyt paremmin
• tekeminen on muuttunut raskaammaksi
• tunne on kadonnut

Tämä talvi on opettanut minulle ehkä tärkeimmän asian tähän mennessä:

Hevonen ei tarvitse ratsastajan voimaa oppiakseen. Se tarvitsee selkeyttä.

Pieniä hetkiä, suuria merkityksiä

Kaikki kehitys ei näy isoina liikkeinä tai täydellisinä suorituksina. Usein se näkyy pienissä hetkissä:

• kevyempi tuntuma kädessä
• nopeampi reagointi pieneen apuun
• tunne siitä, että hevonen oikeasti kuuntelee

Ne hetket ovat olleet tämän talven suurimpia voittoja.

Kohti kevättä – ja kilpailuja

Nyt kun treenikausi alkaa kääntyä kevääseen, tuntuu siltä, että jotain on oikeasti rakentunut. Ei valmista – mutta vahvempi pohja.

Ja seuraava askel?

Viedä nämä opit käytäntöön myös radalle.

Kilpailut eivät tunnu enää vain suorituksilta, vaan mahdollisuudelta testata:

• säilyykö yhteys uudessa ympäristössä
• pysyykö oma tekeminen selkeänä paineessa
• pystynkö ratsastamaan yhtä hienovaraisesti kuin kotona

Täydellistä ei tarvitse olla. Riittää, että suunta on oikea.

Ja ehkä tärkeintä: uskallan mennä ja kokeilla.

Tämä talvi ei tehnyt valmista ratsukkoa – mutta se teki paremman pohjan. Ja joskus se on tärkeämpää kuin yksikään täydellinen suoritus.